Kokkimaajoukkueelle kovan luokan vahvistuksia

Kokkimaajoukkueelle kovan luokan vahvistuksia

Kokkimaajoukkue vahvistuu kahdella kovalla luulla: viimeisin Bocuse d’Or -edustajamme Eero Vottonen ja Vuoden kokki 2017 Mattias Åhman ovat liittyneet joukkueeseen. Lisäksi joukkue saa uuden suojelijan Helsingin pormestarista Jan Vapaavuoresta.

Joukkueenjohtaja Kristian Vuojärvi puhkuu vahvistusten myötä intoa:

– Toinen herrasmiehistä on kovin luu, mitä tästä maasta löytyy. Olen tosi innoissani, että saimme jätkät sitoutumaan mukaan. Iskukykymme kasvaa hurjasti, kun tällaiset tekijät liittyvät remmiimme. Eero Vottosella on niin vahva kilpailukokemus ja Mattias Åhman on niin taitava nuori jätkä, että heissä on valtavasti energiaa ja potentiaalia!

Lyonin tammikuisissa Bocuse d’Or -kilpailuissa kuudenneksi sijoittunut Vottonen rakastaa haasteita.

– Kisaaminen on lähellä sydäntäni ja haluan jatkaa sitä. Etenkin lämmin keittiö kiinnostaa minua. Kävin tutustumassa tilanteeseen ja totesin, että joukkue kaipaa ammattitaitoa ja kokemusta. Tämä on valtava haaste, mutta mieluinen sellainen. Lähdemme nollasta liikkeelle ja alamme tekemään tosissaan hommia, Vottonen toteaa.

Vottonen on samaan aikaan palaamassa takaisin ravintolakeittiöön uuden ravintola-avauksen myötä. Hän tunnistaa kovat odotukset myös sillä suunnalla, mutta suhtautuu varsin luottavaisesti hektisiin aikoihin ja lupaa sovitella kokkimaajoukkueen vaatimat 2 – 3 harjoituspäivää kuukaudessa kalenteriinsa.

Åhman tuo joukkueeseen tuoretta näkökulmaa.

– Olen työskennellyt kolme vuotta ruotsalaisissa tähtiravintoloissa. Se on vaikuttanut suuresti ruoanlaittooni, etenkin käyttämiini tekniikoihin ja ajatuksiini. Odotan kovasti joukkuetoimintaa, kehitämme prosessia ja tuomme uusia ideoita. On hienoa päästä edustamaan Suomea, Åhman sanoo.

Vuojärven toiveissa on saada vielä pastry-puolelle vahvistusta kokeneesta tekijästä – se tekisi joukkueesta todella iskukykyisen.

Valoisa syksy: pormestari joukkueen suojelijaksi ja uusi keittiö Helsingistä

Kokkimaajoukkueen uusi virallinen suojelija on Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. Hän kuvailee kokkimaajoukkuetta paikaksi, jossa nuoret lupaukset saavat tarttumapintaa kansainväliseen ruokamaailmaan ja pääsevät näyttämään kyntensä kilpailussa.

– Kokkimaajoukkue edustaa maailmalla paitsi suomalaista ruokakulttuuria myös kansakuntamme syvintä olemusta. Kilpailu on aina kovaa eikä teidän lajinne ole helpoimmasta päästä. Sellaista urheilulajia ei olekaan, jonka harrastajamäärä pääsee lähellekään ruoanlaittajien maailmanlaajuista joukkoa. Saamme olla teistä yhtä ylpeitä kuin leijonista tai Susijengistä, Vapaavuori sanoo onnea tuleviin koitoksiin toivottaen.

Syksyyn tuo valoa myös uusi harjoituskeittiö, joka järjestyi Hevossalmesta. Joukkue pääsee aloittamaan treenit Vuorilahden kurssikeskuksessa vuoden alusta.

– Vanha kurssikeskus keittiöineen ja yöpymismahdollisuuksineen on kuin tehty meille: olemme Helsingissä, mutta hiukan sivussa. Tekeminen helpottuu hurjasti niin yhteistyökumppanuuksien kuin logistiikan osalta. Tärkeää on myös se, että eri puolilta Suomea treeneihin tulevien joukkueen jäsenten matkat helpottuvat huomattavasti, Vuojärvi summaa.

Suomen kokkimaajoukkueeseen kuuluvat Matias Haapsaari, Kari Julin, Marco Kaniecki, Tomi Kuivasniemi, Atte Lassila, Niko Lehto, Juha Lehtonen, Samuel Mikander, Pinja Paakkonen, Piero Anttoni Silvani, Niko Suomalainen ja Katja Tuomainen sekä uudet vahvistukset Mattias Åhman ja Eero Vottonen. Joukkueenjohtajana toimii Kristian Vuojärvi ja maajoukkuetoimintaa vetää Tapio Laine. Joukkueen päävalmentajana jatkaa Gert Klötzke.

Suomen kokkimaajoukkue on kansallinen edustusjoukkueemme. Kokkimaajoukkue edustaa Suomea kokkiolympialaisissa, jotka järjestetään seuraavan kerran Stuttgartissa vuonna 2020. Välietappina matkalla kohti olympiakultaa joukkue osallistuu kokkien MM-kisoihin Luxemburgissa vuonna 2018.